Noitakäräjät

Vuoden noita

"Emme voi muuta nähdä ja huomata kuin että tämä henkilö on todellinen ja ilmeinen noita.."

Vuoden Noita on valittu
jo vuodesta 1984 alkaen. Noidan valinnassa ratkaisevia perusteita ovat olleet kulttuuritoiminnassa ja kotiseututyössä hankitut ansiot. 
Tärkeää on myös ollut, että kannukset on hankittu vapaaehtoistyössä ja
oman ammatin ulkopuolella talkoillen.


Vuonna 2017 sääntöjä noitaehdokkaiden osalta hieman väljennettiin ottamalla huomioon muukin Ruoveden hyväksi tehty aherrus, ja yleisö pääsi valitsemaan ehdokkaan kolmen noitakandidaatin joukosta.

Vuoden Noidaksi 1986 tuomittiin Tuomas Vinha.
2017 Noidaksi julistettiin Hanna Saarinen
Vuoden Noita 2018 Jouni Neste

Vuonna 2019 palattiin taas valinnassa vanhaan käytäntöön; noidan valitsee joko Noitakäräjien johtokunta tai sen nimeämä raati. 
Ehdotuksia Vuoden Noidaksi saa toki
tehdä kuka vaan.

Noidan valintaa sitoo menneisyyteen yksinkertainen rituaali: kiinniotto torilla, köyttäminen ja vanhalla kielellä esitetty leikkimielinen tuomio. Se on puolihumoristinen muunnon Lieran tuomiosta ja sikäli ovela, että siitä ei voi närkästyä leimautumatta tosikoksi.

 Vuoden Noita 2020 julkistettiin 4.7. Pyynikkilässä. Koska kyseessä oli juhlavuosi, ja muutenkin poikkeukselliset olosuhteet, tuomio langetettiinkin tänä vuonna kahdelle noidalle! Noitasanomaa pääsevät kertomaan eteenpäin Maija Tastula ja Timo Ikkala.

Vuoden Noidat kautta aikojen

1984 Oiva Hernesniemi
1985 Simo Ylä-Kauttu
1986 Elma Urvikko
1987 Mauno Takala
1988 Eino Paananen
1989 Tuomas Vinha
1990 Leena Manninen
1991 Margareta Sarvana
1992 Yrjö Makkonen
1993 Aivi Gallen-Kallela-Sirén
1994 Maissi Manninen
1995 Väinö Mäkelä
1996 Ari Tuominen
1997 Mikko Virkajärvi
1998 Tapani Uusiniitty
1999 Kalervo Kauppinen
2000 Seppo Juusonen
2001 Salme Lehtonen
2002 Mauno Kauppinen
2003 Antonia Hackman
2004 Pauli Burman
2005 Martti Nieminen
2006 Allan Arponen
2007 Niilo Itänen
2008 Pekka Kuisma
2009 Veikko Önkki
2010 Seppo Ilmarinen
2011 Anneli Töyssy
2012 Aimo Rantala
2013 Hannu Niemi
2014 Harri Tastula
2015 Marcus Hackman
2016 Pirkko Leimu
2017 Hanna Saarinen
2018 Jouni Neste
2019 Heidi Köngäs
2020 Maija Tastula ja Timo Ikkala

VuodeN 2020 NOITIEN TUOMIOT

MAIJA TASTULA

Annettu se neljäs päivä heinäkuuta armon vuonna kakstuhatta nollasataa ja kakskymmentä.

Emme voi muuta nähdä ja huomata kuin että tämä henkilö on todellinen ja ilmeinen noita.

Kirotulla seudulla hänen sukunsa eläneen tiettään, koskapa Meidän Herramme noitana poltetun Antti Lieroisen tuhkan sinne laskeentua salli. Siellä hänen äitensä kukkeimmat neitovuotensa hiessä otsin maatöissä raataan joutui, koskapa talon miehet samaan aikaan joukkotappelussa naapurivaltiota vastaan aikaansa vietti.

Tollasen työjuhdan kuka tahansa naimaikänen isäntämies vaimokseen ottanut oisi, vaan hänpä omaa säätyynsä ylemmäksi päästä tahtoi. Tästäpä syystä hän askarvaimon kunnialliselle uralle piu paut anto ja opettajaseminaariin läksi. Moinen ylpeyden syntiin lankeemus kuiteskin Meidän Herramme kostoon vääjäämättömästi johti.

Niinpä hän koko aikusen ikänsä kotokuntansa elättinä oleen joutui ja opettajantointa hoitaissansa majapaikkaansa koululta toiselle siirtään. Kun hän vielä vihtorikseen metsäteknikon saipi ja sitä myötä karttuvan lapsikatraan vaivakseen, oli siinä rangastusta yhdelle ihmiselle enemmän kuin kyllin.

Levottomaan kiertolaiselämään tämän syytteessä olevan syntisäkin muun perheen tavoin alistua täytyi. Opettajan lapsena hän toki muitten kakaroita helpommalla päästä taisi, olletikin kun vanhemmat häntä pienestä pitäin vapaana taiteilijana ja musikaalisena lapsinerona lelli. Jo alle kouluikäsenä hän pianolla toista ääntä soitti ja toisella äänellä lauloi.

Tollasta lapsitähtee vanhemmat mieluusti esitellä haluu, mikä tietysti ajanoloon törkeeseen hyväksikäyttöön johtaa. Niinpä hänkin kaikissa koulunjuhlissa esiintyyn joutui. Hänen äitensä lukuisain kyläkuorojen johtajana toimi ja myös hänet kuoroharjotuksiin ja konsertteihin mukanaan raahas. Jopa sellasen paikallisen huippugurun kunika Sirkka Koskenalan soitto-opetuksesta hän nauttia saipi.

Vanhempain tuki ja kannustus musiikin pariin ja muihin hyviin harrastuksiin ei yksistään riitä, jos lapsella taipumusta pahankurisuuteen jo luontojaan ompi. Kotokyläänsä juurtunut junttikin kaikenlaista jäynää ja jekkua tekemään oppii, saati sitten sellanen tytönheitukka, joka herkässä iässä kylästä kylään kiertää ja joka paikasta sille ominaiset kommervenkit, metkut ja pahanteon niksit itseensä imee.

Kullanmurustansa hyvää uskovilta vanhemmilta tuo kaikki huomaamatta jäipi ja he pahaa aavistamatta hänet kotopitäjänsä oppikouluun laittoi. Tämä taasen hänet pysyvästi paheen poluille ja synnin laveelle tielle vääjäämättä johti.

Ruoveden Yhteiskoulua näät ilmettynä Tylypahkana tahika ötkyläisten hallinnoimana Magia-akatemiana ilman epäilyittä pitää voidaan. Lukion rehtorina nimittäin Ruoveden noidan Antti Lieroisen elämäkerran kirjottaja ja Lieran polttojuhla-idean isä Oiva Hernesniemi hämähäkkinä hääri. Lisäksi opettajista sankka joukko muitakin sellasia vanhan kehnon kätyreitä löytyi, jotka Noitakäräjistä perinteistä pitäjänjuhlaa värkkäämään ryhtyi.

Lapselle paapominen ynnä vuolaat kehut sekä hiihdosta kilpailupalkintoina saadut appelsiinit hulppeesti riittää. Vaan neitoiässä hän satuprinssistänsä uneksiin alkaa ja kotootansa suureen maailmaan hurvitteleen mielii. Hänen osaltansa se siihen johti, että hän reippaan jäminkipohjalaisen urheilijanuorukaisen bongas ja tämän kanssa kotia leikkimään ryhtyi.

Piruuttaan paholainen suojatiltaan tällaset syrjähypyt sallii ja sivusta seuraa, miten Meidän Herramme hetken hurmiot arjen aherruksella maksattaa. Lapsiperheen jokapäiväsen elämän rasitusten keskellä hän myös valitulleen kuiskutteleen alkoi, että muurahaisen sijasta heinäsirkka tämän nimikkoeläin olla voisi.

Hunajaisin puhein hän tämän luuleen sai, että samaan tapaan kuin lapsena hän yhäti musisoinnillaan ihmiset hurmaamaan pystyy, että ne hänen laulamistaan suorastaan janoo ja alati kaikkialla sitä kuulla tahtoo. Niinpä hän Kirkkokuorosta. Angel-kuorosta ja Kosketus-kuorosta lähtein kaikkiin mahdollisiin laulukööreihin paholaisen neuvoin itsensä änki. Lukematoin on myös se kvartettein määrä, joissa hän ääntänsä käyttää, tahi niiden esitysten luku, joissa hän kaksistaan esmes nykysen miehensä kanssa suutansa aukoo. Jopa yksinänsä soolona hän laulaa julkee.

Eittämättä laulunääni Luojan lahja ompi. Hengellisiin tarkotuksiinkin hän sitä, Herran kiitos, toisinaan käyttää saattaa, koskapa kaikki virsikirjan virret kannesta kanteen ulkoo veisata osaa. Vaan useestipa halu maallisiin lauluihin hänen mielensä valtaa ja silloinpa hekumalliset iskelmät ynnä muut riettaat rekilaulut hurskaan kirkkokansan kauhistukseksi ilmoille kaikaa.

Jumala loi alkujansa ihmisen omaksi kuvakseen ja muitten kuvain ja kuvatusten tekemisen jyrkästi kielti. Tämän hempukan kuiteskin tiedetään roolileikkeihin jo tytönnassikkana koukussa olleen, koskapa keltasista vohvelipyyhkeistä itselleen pitkän peruukin teki. Aikusena halu omaa olemusta muiksi hahmoiksi muuttaa entisestänsä kiihtynyt ompi.

Elon ja Kallion laskuoppein mukaan hänen kesäteatterissa kahdessa tusinassa eri näytöskappaleessa muitten nimissä esiintyneen tiettään. Parhaiten niistä kai maitomies Tevjen puolison Golden, Myrskyluodon vanhan Maijan ja Niskavuoren Hetan imitointi ihmismieliin jäänyt ompi.

Lisäksi lukusissa sisänäytelmissä, kabaree-esityksissä ynnä sketseissä hän naamaansa muitten tamineissa väännellyt ompi. Harakkalassa hän yhdellä kertaa eläinsuojelulakia törkeesti rikkoi, koska Musti-koirana kipeejalkasena näyttämöllä oli. Toisella kertaa taasen hän kansallista hiihtäjäikonilegendaa Marja-Liisa Kirvesniemee sydäntä raastavasti pilkata julkes. Muitakin räikeitä esimerkkejä hänen näyttämökekkuloinnistaan esittää voidaan.

Jos tää ryökäle pelkästänsä parrasvaloissa keksityissä teatterirooleissa sivupersooniaan esitellyt oisi, hän ehkäpä jalkapuulla ja kujanjuoksulla näistä rötöksistä selvitä saattais. Vielä pahempata kuiteskin useitten todistajain kertomana ilmennyt ompi. Hänen näät todellisessa elämässä ainaskin grillimyyjänä, talonmiehenä, kauppa-apulaisena, artesaaniopiskelijana ja ikkunatehtaan työntekijänä esiintyneen tiettään.

Uraputki Meidän Luojamme keksintö on, kun taas tollanen monitaituruus itsestänsä peijakkaasta alkunsa saapi. Eikä ees tuossa vielä kylliksi liene. Myös käsistään hänet osaavaksi tiettään ja kaikenlaista kampetta kastemekoista mummopeitteisiin hän valmistaan pystyy. Jopa ruuanlaittokin häneltä kätevästi käypi. Niinpä aitoo saaristolaisleipääkin hän tänään täällä kaupannut ompi, vaikka luultavasti merisairaaksi jo Koukkulammen rantoja soutuveneellä kierrellen tulla saattais.

Salailun syntiinkin hän useesti hairahtanut on, koskapa nimee vaihtain on yrittänyt jälkiään peittää. Ylioppilastodistuksen hän Salmelan nimellä saipi. Sen jälkeen hänen Mikkosta liikanimenään käyttäneen tiettään ja nykysin hän allekirjoitukseksi papereihin Tastulan merkkaa. Myös Asunnan sukuun kuuluvansa hän useesti mainita muistaa.

Kaiken tämän perusteella Maija Matintytär Tastula Ruoveden Noidaksi tänä vuonna nimetä voidaan. Nimitys astuu voimaan tällä paikalla ja heti sen jälkeen, kun tämä noitaoikeuden istunto on loppuunsaatettu.

Viekää tuomittu sivuun odottaan nimitysseremonioita ja tuokaa seuraava syytetty kuulemaan tuomiotaan.

TIMO IKKALA

Annettu se neljäs päivä heinäkuuta armon vuonna kakstuhatta nollasataa ja kakskymmentä.

Emme voi muuta nähdä ja huomata kuin että tämä henkilö on todellinen ja ilmeinen noita.

Hänen luontaisen laiskuutensa takii tämä kuiteskin vuosikymmeniksi huomaamatta jäipi. Hänet nimittäin melkoseksi kotokissaksi tiettään. Kotootansa hän kölvivuosinaan vain oman kylän kansakouluun lähtemään suostu ja jumputti sillonkin, että lannanlevitys takavainiolla kesken jäipi. Mummon kanssa kirkkoon hän sentään suostu lähteen. Hän nääs kristityitten vaeltaman kaidan tien seurakunnan luottamustoimiin lopulta johtavan tiesi.

Kansalaiskoulussa Vasulla hän sellasen kammon ulkomaailmaa kohtaan sai, että vain kolmasti sen jälkeen hänen tiedetään kototanteriltaan pitemmäksi aikaa pois menneen. Sekä Oriveden Opiston että Ahlmanin maamieskoulun oppilasluettelosta hänen nimensä löytyy. Lisäksi hänen pakollinen pesti sotaväkeen ottaa täytyi, koskapa hän kunniavartioon sankarihaudoille suurina isänmaallisina juhlapäivinä päästä mieli. Asepalveluun häntä ajoi myös hinku järjestää metsäkirkkoja veteraaneille ja muille isänmaallisille uroksille, jotta talvisodan päättyminen ei unhotuksiin jäisi.

Lopullisen niitin laiskanmaineeseensa tämä kotikolli hankki, kun tulevan puolisonkin piti tulla tuukinpaikkaa ihan hänen omasta kototalostaan katsoon ennen kuin hän laivansa avioliiton satamaan onnellisesti ankkuroimaan pääsi.

Hänen kotoväkensä monen sukupolven ajalta uuraiksi talonpoikaisraatajiksi tiettään, jotenka moisen laiskimuksen harhaoppinsa muualta ammentaa täytynyt ompi. Hänen kotokylänsä siihen kosolti virikkeitä tarjota taisi, koskapa se Luojan hylkimä takapajula ja prutkanperä on. Sen reunamilla taas jylhät erämaat metsänpeittoineen maahisille, menninkäisille ja muille luonnonhengille ylenpalttisesti elintilaa antaa. Sielläpä myös houkutuksille altis mieli pirun kuiskeet kutsuhuutoina kuulee.

Tällasella paheellisella seudulla hankituin eväin tämä hyväkäs vääräksi profeetaksi omalla maallaan ryhtyi ja kylän väkee käsikassarakseen haaliin alkoi. Kylän kissanristiäisissä ja koirankekkereissä hän ahkerasti teki itseensä tykö ja auliisti talkooapuunsa lupas. Tällä keinoin hän kylän tärkeitten poppoitten luottamustoimiin päällepäsmäriksi itsensä keplotteleen pystyi. Näin myös maamiesseuran ja nuorisoseuran puheenjohtajuus hänen näppeihinsä päätyi ja kyläyhdistyksessäkin hän pännämiehenä puuhannut ja puliveivannut ompi.

Tällanen johtoasema hänelle lokoset olot antoi, koskapa pelkästänsä muita komentain, rintaa röyhistäin ja puheita pitäin itsellensä mainetta kerätä saattoi. Täten myös rutkasti luppoaikaa kertyi. Oikeestansa ainoo hankala asia oli päättää, minkä lehmän navetastansa millonkin otti, kun tuli aika Kyöpeliin lentää pirulta uusia ohjeita saamaan. Myös se, minkä kravatin Pihlajalahden Sonniyhdistyksen kokoukseen lähteissä kaulaansa laittoi, useesti päänvaivaa tuotti.

Kylän perinteikäs sonniyhdistys oli näätsen se vallanlinnake, jonka hän oman asemansa pönkäpuuksi valjastaa keksi. Siitä tuli sellanen alfaurosten sovinistiloosi, jonka jäsenyyttä kaikenlaisten härkä-tuomoin ja vaimoväen turha kärttää oli. Sitä vaston sen riveihin kelpuutettiin säveltäjiä, musikantteja ja soittoniekkoja ynnä muita suvisten rantojen kaupunkilaishamppareita, joille ensin etsittiin meseet huvilatontit ja sitten luvattiin vielä mökkitalkkarin palvelut kaupan päälle.

Näitten itsensä ei tarvinnut kuin muutama kerta siipeilijöittensä kanssa näpelöidä soittopelejään tahika laulaa luikauttaa nuorisoseurantalon kesäjuhlissa, konserteissa ja tansseissa ynnä muissa sellasissa maallisissa kekkereissä, joita hurskas kirkkokansa ylenkatsoo ja inhoo. Muun aikansa nää linkolat ja juutilaiset hyttysiä metsästäin ja joutilaina lorvein viettää saipi.

Kesäasukki-starojen mainetta härskisti hyödyntäin ja kyläläisiä orjatyövoimana käyttäin hän itseensä isommin rasittamatta Pihlajalahden esimerkkikyläksi taikoon pysty. Pienen syrjäkylän napamiehen rooliin hän ei ajan oloon kuiteskaan tyytyä voinut, vaan isommille apajille mielensä paloi.

Ylpeyden syntiin hän ei kuiteskaan päätä pahkaa lankeemaan käynyt. Ilman etsimättä sellanen puolue löytyi, joka tällaselle ketkulle johtokuntapaikan auliisti anto ja lopulta pariksikymmeneksi vuodeksi puheenjohtajakseenkin otti. Puolueen tarjoomista lautakuntapaikoista maaseutulautakunnan jäsenyys erityisesti mieleen oli, koskapa se tälle sontasaappaiselle landepaukulle sellasta meriittiä antoi, että hän sen avulla maanmittaustoimitusten uskotuksi mieheksi pääsi.

Todellisen karvansa tämä paholaisen syöttiläs vasta siinä vaiheessa näytti, kun hän tosissaan vanhan emäpitäjän poliittista valtaa itselleen kähmimään alkoi. Ensitöikseen hän karjansa osin naapurin laitumelle ja osin korkeelaitaseen laittoi ja pojallensa sukupolvenvaihdoksen myötä kototilansa isännyyden ja vastuun peltotöistä jätti.

Sivukammarin sänkyyn laakereilleen lepään hän ei kuiteskaan aikonut jäädä, vaan eellensä metsätöissä uurastamista jatkavansa kertoi. Tämä tieteskin pelkkää silmänlumetta ja

veruketta oli. Näin hän nimittäin päivätolkuin yhteydessä metsänhenkiin ja muihin sen kaltasiin pääpirun viestintäkonsultteihin olla saattoi ja heiltä ylenemispyrkimyksiinsä opastusta saada.

Näin tie vallan huipulle aukeen lähti. Jo muutaman vuoden päästä hän kunnanvaltuuston puheenjohtajana nuijaa paukutella saattoi ja sen jälkeen kunnanhallituksen puheenjohtajana toisen nelivuotiskauden jöötä pitää.

Kateellisten puolueveljein juonet ja pakanaäänestäjäin junttaus kuiteskin siihen johti, että hän maalliset huipputoimet jättään joutui.

Vallankammareissa hän silti jatkossakin käyskellä mieli. Niinpä hän kristikansaa mielisteleen ryhtyi ja seurakuntavaalein äänikuninkaana kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi nousi. Vaalikauden ajan hän oikeeta uskovaista näytteleen pystyi, vaan sittenpä totuus valkeneen pääsi.

Hengellisen vallan satraapit eivät ilman taistelutta asemastaan luovu, vaan tämäpä luopio suosiolla kirkkovaltuuston varapuheenjohtajaksi siirtyi ja jopa toista sukupuolta olevan henkilön sijaansa päästi. Jokanen meistä jo rippikoulussa luteruksen oppeja tankannut muistaa, että naisen seurakunnassa vaieta pitää, jotenka sen taatusti hänenkin tiedossaan olla täytyi.

Tollanen feminismi ei kirkon oppein kanssa yksiin käy, jotenka se viimesenä pisarana hänen veljeilystänsä sielunvihollisen kanssa osotukseksi kelpaa. Taipumuksesta noituuteen taas hänen ennustustaitonsa todisteena viittaa. Hän näät jo vuosikausia etukäteen viime kevään koronaepidemian ennustaan pystyi ja sen varalta yli seitsenkymppisten äänitorveksi hyvissä ajoin itsensä juoni, kun kunnan vanhusneuvoston ja sotaveteraanein puheenjohtajain paikat omikseen kahmi.

Kaiken tämän perusteella Timo Erkinpoika Ikkala Ruoveden Noidaksi tänä vuonna nimetä voidaan. 
Nimitys astuu voimaan tällä paikalla ja heti.

Tuoreet Noidat Timo Ikkala ja Maija Tastula. (2020)

Ja sieltä naamakirjastahan löydät meidät klikkaamalla tuosta!

VUODEN NOITA

"Emme voi muuta nähdä ja
huomata kuin että tämä henkilö on todellinen ja ilmeinen noita.."

Vuoden Noita on valittu jo vuodesta 1984 alkaen. Noidan valinnassa ratkaisevia perusteita ovat olleet
kulttuuritoiminnassa ja kotiseututyössä hankitut ansiot.
Tärkeää on myös ollut, että kannukset on hankittu vapaaehtoistyössä ja oman ammatin ulkopuolella talkoillen.

Vuonna 2017 sääntöjä noitaehdokkaiden osalta hieman väljennettiin ottamalla huomioon muukin Ruoveden hyväksi tehty aherrus, ja yleisö pääsi valitsemaan ehdokkaan kolmen noitakandidaatin joukosta.

Vuoden Noidaksi 1986 tuomittiin Tuomas Vinha.
2017 Noidaksi julistettiin Hanna Saarinen
Vuoden Noita 2018 Jouni Neste

Vuonna 2019 palattiin taas valinnassa vanhaan käytäntöön; noidan valitsee joko Noitakäräjien johtokunta tai sen nimeämä raati. Ehdotuksia Vuoden Noidaksi saa toki tehdä kuka vaan.

Noidan valintaa sitoo menneisyyteen yksinkertainen rituaali: kiinniotto torilla, köyttäminen ja vanhalla kielellä esitetty leikkimielinen tuomio.
Se on puolihumoristinen muunnon Lieran tuomiosta ja sikäli ovela, että siitä ei voi närkästyä leimautumatta tosikoksi.

Vuoden Noita 2020 julkistettiin 4.7. Pyynikkilässä. Koska kyseessä oli juhlavuosi, ja muutenkin poikkeukselliset olosuhteet, tuomio langetettiinkin tänä vuonna kahdelle noidalle! Noitasanomaa pääsevät kertomaan eteenpäin Maija Tastula ja Timo Ikkala.

Vuoden Noidat kautta aikojen

1984 Oiva Hernesniemi
1985 Simo Ylä-Kauttu
1986 Elma Urvikko
1987 Mauno Takala
1988 Eino Paananen
1989 Tuomas Vinha
1990 Leena Manninen
1991 Margareta Sarvana
1992 Yrjö Makkonen
1993 Aivi Gallen-Kallela-Sirén
1994 Maissi Manninen
1995 Väinö Mäkelä
1996 Ari Tuominen
1997 Mikko Virkajärvi
1998 Tapani Uusiniitty
1999 Kalervo Kauppinen
2000 Seppo Juusonen
2001 Salme Lehtonen
2002 Mauno Kauppinen
2003 Antonia Hackman
2004 Pauli Burman
2005 Martti Nieminen
2006 Allan Arponen
2007 Niilo Itänen
2008 Pekka Kuisma
2009 Veikko Önkki
2010 Seppo Ilmarinen
2011 Anneli Töyssy
2012 Aimo Rantala
2013 Hannu Niemi
2014 Harri Tastula
2015 Marcus Hackman
2016 Pirkko Leimu
2017 Hanna Saarinen
2018 Jouni Neste
2019 Heidi Köngäs
2020 Maija Tastula ja
Timo Ikkala

 

VuodeN 2020 NOITIEN TUOMIOT

MAIJA TASTULA

Annettu se neljäs päivä heinäkuuta armon vuonna kakstuhatta nollasataa ja kakskymmentä.

Emme voi muuta nähdä ja huomata kuin että tämä henkilö on todellinen ja ilmeinen noita.

Kirotulla seudulla hänen sukunsa eläneen tiettään, koskapa Meidän Herramme noitana poltetun Antti Lieroisen tuhkan sinne laskeentua salli. Siellä hänen äitensä kukkeimmat neitovuotensa hiessä otsin maatöissä raataan joutui, koskapa talon miehet samaan aikaan joukkotappelussa naapurivaltiota vastaan aikaansa vietti.

Tollasen työjuhdan kuka tahansa naimaikänen isäntämies vaimokseen ottanut oisi, vaan hänpä omaa säätyynsä ylemmäksi päästä tahtoi. Tästäpä syystä hän askarvaimon kunnialliselle uralle piu paut anto ja opettajaseminaariin läksi. Moinen ylpeyden syntiin lankeemus kuiteskin Meidän Herramme kostoon vääjäämättömästi johti.

Niinpä hän koko aikusen ikänsä kotokuntansa elättinä oleen joutui ja opettajantointa hoitaissansa majapaikkaansa koululta toiselle siirtään. Kun hän vielä vihtorikseen metsäteknikon saipi ja sitä myötä karttuvan lapsikatraan vaivakseen, oli siinä rangastusta yhdelle ihmiselle enemmän kuin kyllin.

Levottomaan kiertolaiselämään tämän syytteessä olevan syntisäkin muun perheen tavoin alistua täytyi. Opettajan lapsena hän toki muitten kakaroita helpommalla päästä taisi, olletikin kun vanhemmat häntä pienestä pitäin vapaana taiteilijana ja musikaalisena lapsinerona lelli. Jo alle kouluikäsenä hän pianolla toista ääntä soitti ja toisella äänellä lauloi.

Tollasta lapsitähtee vanhemmat mieluusti esitellä haluu, mikä tietysti ajanoloon törkeeseen hyväksikäyttöön johtaa. Niinpä hänkin kaikissa koulunjuhlissa esiintyyn joutui. Hänen äitensä lukuisain kyläkuorojen johtajana toimi ja myös hänet kuoroharjotuksiin ja konsertteihin mukanaan raahas. Jopa sellasen paikallisen huippugurun kunika Sirkka Koskenalan soitto-opetuksesta hän nauttia saipi.

Vanhempain tuki ja kannustus musiikin pariin ja muihin hyviin harrastuksiin ei yksistään riitä, jos lapsella taipumusta pahankurisuuteen jo luontojaan ompi. Kotokyläänsä juurtunut junttikin kaikenlaista jäynää ja jekkua tekemään oppii, saati sitten sellanen tytönheitukka, joka herkässä iässä kylästä kylään kiertää ja joka paikasta sille ominaiset kommervenkit, metkut ja pahanteon niksit itseensä imee.

Kullanmurustansa hyvää uskovilta vanhemmilta tuo kaikki huomaamatta jäipi ja he pahaa aavistamatta hänet kotopitäjänsä oppikouluun laittoi. Tämä taasen hänet pysyvästi paheen poluille ja synnin laveelle tielle vääjäämättä johti.

Ruoveden Yhteiskoulua näät ilmettynä Tylypahkana tahika ötkyläisten hallinnoimana Magia-akatemiana ilman epäilyittä pitää voidaan. Lukion rehtorina nimittäin Ruoveden noidan Antti Lieroisen elämäkerran kirjottaja ja Lieran polttojuhla-idean isä Oiva Hernesniemi hämähäkkinä hääri. Lisäksi opettajista sankka joukko muitakin sellasia vanhan kehnon kätyreitä löytyi, jotka Noitakäräjistä perinteistä pitäjänjuhlaa värkkäämään ryhtyi.

Lapselle paapominen ynnä vuolaat kehut sekä hiihdosta kilpailupalkintoina saadut appelsiinit hulppeesti riittää. Vaan neitoiässä hän satuprinssistänsä uneksiin alkaa ja kotootansa suureen maailmaan hurvitteleen mielii. Hänen osaltansa se siihen johti, että hän reippaan jäminkipohjalaisen urheilijanuorukaisen bongas ja tämän kanssa kotia leikkimään ryhtyi.

Piruuttaan paholainen suojatiltaan tällaset syrjähypyt sallii ja sivusta seuraa, miten Meidän Herramme hetken hurmiot arjen aherruksella maksattaa. Lapsiperheen jokapäiväsen elämän rasitusten keskellä hän myös valitulleen kuiskutteleen alkoi, että muurahaisen sijasta heinäsirkka tämän nimikkoeläin olla voisi.

Hunajaisin puhein hän tämän luuleen sai, että samaan tapaan kuin lapsena hän yhäti musisoinnillaan ihmiset hurmaamaan pystyy, että ne hänen laulamistaan suorastaan janoo ja alati kaikkialla sitä kuulla tahtoo. Niinpä hän Kirkkokuorosta. Angel-kuorosta ja Kosketus-kuorosta lähtein kaikkiin mahdollisiin laulukööreihin paholaisen neuvoin itsensä änki. Lukematoin on myös se kvartettein määrä, joissa hän ääntänsä käyttää, tahi niiden esitysten luku, joissa hän kaksistaan esmes nykysen miehensä kanssa suutansa aukoo. Jopa yksinänsä soolona hän laulaa julkee.

Eittämättä laulunääni Luojan lahja ompi. Hengellisiin tarkotuksiinkin hän sitä, Herran kiitos, toisinaan käyttää saattaa, koskapa kaikki virsikirjan virret kannesta kanteen ulkoo veisata osaa. Vaan useestipa halu maallisiin lauluihin hänen mielensä valtaa ja silloinpa hekumalliset iskelmät ynnä muut riettaat rekilaulut hurskaan kirkkokansan kauhistukseksi ilmoille kaikaa.

Jumala loi alkujansa ihmisen omaksi kuvakseen ja muitten kuvain ja kuvatusten tekemisen jyrkästi kielti. Tämän hempukan kuiteskin tiedetään roolileikkeihin jo tytönnassikkana koukussa olleen, koskapa keltasista vohvelipyyhkeistä itselleen pitkän peruukin teki. Aikusena halu omaa olemusta muiksi hahmoiksi muuttaa entisestänsä kiihtynyt ompi.

Elon ja Kallion laskuoppein mukaan hänen kesäteatterissa kahdessa tusinassa eri näytöskappaleessa muitten nimissä esiintyneen tiettään. Parhaiten niistä kai maitomies Tevjen puolison Golden, Myrskyluodon vanhan Maijan ja Niskavuoren Hetan imitointi ihmismieliin jäänyt ompi.

Lisäksi lukusissa sisänäytelmissä, kabaree-esityksissä ynnä sketseissä hän naamaansa muitten tamineissa väännellyt ompi. Harakkalassa hän yhdellä kertaa eläinsuojelulakia törkeesti rikkoi, koska Musti-koirana kipeejalkasena näyttämöllä oli. Toisella kertaa taasen hän kansallista hiihtäjäikonilegendaa Marja-Liisa Kirvesniemee sydäntä raastavasti pilkata julkes. Muitakin räikeitä esimerkkejä hänen näyttämökekkuloinnistaan esittää voidaan.

Jos tää ryökäle pelkästänsä parrasvaloissa keksityissä teatterirooleissa sivupersooniaan esitellyt oisi, hän ehkäpä jalkapuulla ja kujanjuoksulla näistä rötöksistä selvitä saattais. Vielä pahempata kuiteskin useitten todistajain kertomana ilmennyt ompi. Hänen näät todellisessa elämässä ainaskin grillimyyjänä, talonmiehenä, kauppa-apulaisena, artesaaniopiskelijana ja ikkunatehtaan työntekijänä esiintyneen tiettään.

Uraputki Meidän Luojamme keksintö on, kun taas tollanen monitaituruus itsestänsä peijakkaasta alkunsa saapi. Eikä ees tuossa vielä kylliksi liene. Myös käsistään hänet osaavaksi tiettään ja kaikenlaista kampetta kastemekoista mummopeitteisiin hän valmistaan pystyy. Jopa ruuanlaittokin häneltä kätevästi käypi. Niinpä aitoo saaristolaisleipääkin hän tänään täällä kaupannut ompi, vaikka luultavasti merisairaaksi jo Koukkulammen rantoja soutuveneellä kierrellen tulla saattais.

Salailun syntiinkin hän useesti hairahtanut on, koskapa nimee vaihtain on yrittänyt jälkiään peittää. Ylioppilastodistuksen hän Salmelan nimellä saipi. Sen jälkeen hänen Mikkosta liikanimenään käyttäneen tiettään ja nykysin hän allekirjoitukseksi papereihin Tastulan merkkaa. Myös Asunnan sukuun kuuluvansa hän useesti mainita muistaa.

Kaiken tämän perusteella Maija Matintytär Tastula Ruoveden Noidaksi tänä vuonna nimetä voidaan. Nimitys astuu voimaan tällä paikalla ja heti sen jälkeen, kun tämä noitaoikeuden istunto on loppuunsaatettu.

Viekää tuomittu sivuun odottaan nimitysseremonioita ja tuokaa seuraava syytetty kuulemaan tuomiotaan.

TIMO IKKALA

Annettu se neljäs päivä heinäkuuta armon vuonna kakstuhatta nollasataa ja kakskymmentä.

Emme voi muuta nähdä ja huomata kuin että tämä henkilö on todellinen ja ilmeinen noita.

Hänen luontaisen laiskuutensa takii tämä kuiteskin vuosikymmeniksi huomaamatta jäipi. Hänet nimittäin melkoseksi kotokissaksi tiettään. Kotootansa hän kölvivuosinaan vain oman kylän kansakouluun lähtemään suostu ja jumputti sillonkin, että lannanlevitys takavainiolla kesken jäipi. Mummon kanssa kirkkoon hän sentään suostu lähteen. Hän nääs kristityitten vaeltaman kaidan tien seurakunnan luottamustoimiin lopulta johtavan tiesi.

Kansalaiskoulussa Vasulla hän sellasen kammon ulkomaailmaa kohtaan sai, että vain kolmasti sen jälkeen hänen tiedetään kototanteriltaan pitemmäksi aikaa pois menneen. Sekä Oriveden Opiston että Ahlmanin maamieskoulun oppilasluettelosta hänen nimensä löytyy. Lisäksi hänen pakollinen pesti sotaväkeen ottaa täytyi, koskapa hän kunniavartioon sankarihaudoille suurina isänmaallisina juhlapäivinä päästä mieli. Asepalveluun häntä ajoi myös hinku järjestää metsäkirkkoja veteraaneille ja muille isänmaallisille uroksille, jotta talvisodan päättyminen ei unhotuksiin jäisi.

Lopullisen niitin laiskanmaineeseensa tämä kotikolli hankki, kun tulevan puolisonkin piti tulla tuukinpaikkaa ihan hänen omasta kototalostaan katsoon ennen kuin hän laivansa avioliiton satamaan onnellisesti ankkuroimaan pääsi.

Hänen kotoväkensä monen sukupolven ajalta uuraiksi talonpoikaisraatajiksi tiettään, jotenka moisen laiskimuksen harhaoppinsa muualta ammentaa täytynyt ompi. Hänen kotokylänsä siihen kosolti virikkeitä tarjota taisi, koskapa se Luojan hylkimä takapajula ja prutkanperä on. Sen reunamilla taas jylhät erämaat metsänpeittoineen maahisille, menninkäisille ja muille luonnonhengille ylenpalttisesti elintilaa antaa. Sielläpä myös houkutuksille altis mieli pirun kuiskeet kutsuhuutoina kuulee.

Tällasella paheellisella seudulla hankituin eväin tämä hyväkäs vääräksi profeetaksi omalla maallaan ryhtyi ja kylän väkee käsikassarakseen haaliin alkoi. Kylän kissanristiäisissä ja koirankekkereissä hän ahkerasti teki itseensä tykö ja auliisti talkooapuunsa lupas. Tällä keinoin hän kylän tärkeitten poppoitten luottamustoimiin päällepäsmäriksi itsensä keplotteleen pystyi. Näin myös maamiesseuran ja nuorisoseuran puheenjohtajuus hänen näppeihinsä päätyi ja kyläyhdistyksessäkin hän pännämiehenä puuhannut ja puliveivannut ompi.

Tällanen johtoasema hänelle lokoset olot antoi, koskapa pelkästänsä muita komentain, rintaa röyhistäin ja puheita pitäin itsellensä mainetta kerätä saattoi. Täten myös rutkasti luppoaikaa kertyi. Oikeestansa ainoo hankala asia oli päättää, minkä lehmän navetastansa millonkin otti, kun tuli aika Kyöpeliin lentää pirulta uusia ohjeita saamaan. Myös se, minkä kravatin Pihlajalahden Sonniyhdistyksen kokoukseen lähteissä kaulaansa laittoi, useesti päänvaivaa tuotti.

Kylän perinteikäs sonniyhdistys oli näätsen se vallanlinnake, jonka hän oman asemansa pönkäpuuksi valjastaa keksi. Siitä tuli sellanen alfaurosten sovinistiloosi, jonka jäsenyyttä kaikenlaisten härkä-tuomoin ja vaimoväen turha kärttää oli. Sitä vaston sen riveihin kelpuutettiin säveltäjiä, musikantteja ja soittoniekkoja ynnä muita suvisten rantojen kaupunkilaishamppareita, joille ensin etsittiin meseet huvilatontit ja sitten luvattiin vielä mökkitalkkarin palvelut kaupan päälle.

Näitten itsensä ei tarvinnut kuin muutama kerta siipeilijöittensä kanssa näpelöidä soittopelejään tahika laulaa luikauttaa nuorisoseurantalon kesäjuhlissa, konserteissa ja tansseissa ynnä muissa sellasissa maallisissa kekkereissä, joita hurskas kirkkokansa ylenkatsoo ja inhoo. Muun aikansa nää linkolat ja juutilaiset hyttysiä metsästäin ja joutilaina lorvein viettää saipi.

Kesäasukki-starojen mainetta härskisti hyödyntäin ja kyläläisiä orjatyövoimana käyttäin hän itseensä isommin rasittamatta Pihlajalahden esimerkkikyläksi taikoon pysty. Pienen syrjäkylän napamiehen rooliin hän ei ajan oloon kuiteskaan tyytyä voinut, vaan isommille apajille mielensä paloi.

Ylpeyden syntiin hän ei kuiteskaan päätä pahkaa lankeemaan käynyt. Ilman etsimättä sellanen puolue löytyi, joka tällaselle ketkulle johtokuntapaikan auliisti anto ja lopulta pariksikymmeneksi vuodeksi puheenjohtajakseenkin otti. Puolueen tarjoomista lautakuntapaikoista maaseutulautakunnan jäsenyys erityisesti mieleen oli, koskapa se tälle sontasaappaiselle landepaukulle sellasta meriittiä antoi, että hän sen avulla maanmittaustoimitusten uskotuksi mieheksi pääsi.

Todellisen karvansa tämä paholaisen syöttiläs vasta siinä vaiheessa näytti, kun hän tosissaan vanhan emäpitäjän poliittista valtaa itselleen kähmimään alkoi. Ensitöikseen hän karjansa osin naapurin laitumelle ja osin korkeelaitaseen laittoi ja pojallensa sukupolvenvaihdoksen myötä kototilansa isännyyden ja vastuun peltotöistä jätti.

Sivukammarin sänkyyn laakereilleen lepään hän ei kuiteskaan aikonut jäädä, vaan eellensä metsätöissä uurastamista jatkavansa kertoi. Tämä tieteskin pelkkää silmänlumetta ja

veruketta oli. Näin hän nimittäin päivätolkuin yhteydessä metsänhenkiin ja muihin sen kaltasiin pääpirun viestintäkonsultteihin olla saattoi ja heiltä ylenemispyrkimyksiinsä opastusta saada.

Näin tie vallan huipulle aukeen lähti. Jo muutaman vuoden päästä hän kunnanvaltuuston puheenjohtajana nuijaa paukutella saattoi ja sen jälkeen kunnanhallituksen puheenjohtajana toisen nelivuotiskauden jöötä pitää.

Kateellisten puolueveljein juonet ja pakanaäänestäjäin junttaus kuiteskin siihen johti, että hän maalliset huipputoimet jättään joutui.

Vallankammareissa hän silti jatkossakin käyskellä mieli. Niinpä hän kristikansaa mielisteleen ryhtyi ja seurakuntavaalein äänikuninkaana kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi nousi. Vaalikauden ajan hän oikeeta uskovaista näytteleen pystyi, vaan sittenpä totuus valkeneen pääsi.

Hengellisen vallan satraapit eivät ilman taistelutta asemastaan luovu, vaan tämäpä luopio suosiolla kirkkovaltuuston varapuheenjohtajaksi siirtyi ja jopa toista sukupuolta olevan henkilön sijaansa päästi. Jokanen meistä jo rippikoulussa luteruksen oppeja tankannut muistaa, että naisen seurakunnassa vaieta pitää, jotenka sen taatusti hänenkin tiedossaan olla täytyi.

Tollanen feminismi ei kirkon oppein kanssa yksiin käy, jotenka se viimesenä pisarana hänen veljeilystänsä sielunvihollisen kanssa osotukseksi kelpaa. Taipumuksesta noituuteen taas hänen ennustustaitonsa todisteena viittaa. Hän näät jo vuosikausia etukäteen viime kevään koronaepidemian ennustaan pystyi ja sen varalta yli seitsenkymppisten äänitorveksi hyvissä ajoin itsensä juoni, kun kunnan vanhusneuvoston ja sotaveteraanein puheenjohtajain paikat omikseen kahmi.

Kaiken tämän perusteella Timo Erkinpoika Ikkala Ruoveden Noidaksi tänä vuonna nimetä voidaan. 
Nimitys astuu voimaan tällä paikalla ja heti.

Tuoreet Noidat Timo Ikkala ja Maija Tastula. (2020)

Ja sieltä naamakirjastahan löydät meidät klikkaamalla tuosta!

VUODEN NOITA

"Emme voi muuta nähdä ja huomata kuin että tämä henkilö on todellinen ja ilmeinen noita.."


Vuoden Noita on valittu
jo vuodesta 1984 alkaen. Noidan valinnassa ratkaisevia perusteita ovat olleet kulttuuritoiminnassa
ja kotiseututyössä
hankitut ansiot. 
Tärkeää on myös ollut, että kannukset on hankittu vapaaehtoistyössä ja
oman ammatin ulkopuolella talkoillen.



Vuonna 2017 sääntöjä noitaehdokkaiden osalta hieman väljennettiin ottamalla huomioon muukin Ruoveden hyväksi tehty aherrus, ja yleisö pääsi valitsemaan ehdokkaan kolmen noitakandidaatin joukosta.

Vuoden Noidaksi 1986 tuomittiin Tuomas Vinha.
2017 Noidaksi julistettiin Hanna Saarinen
Vuoden Noita 2018 Jouni Neste

Vuonna 2019 palattiin taas valinnassa vanhaan käytäntöön; noidan valitsee joko Noitakäräjien johtokunta tai sen nimeämä raati. 
Ehdotuksia Vuoden Noidaksi saa toki tehdä kuka vaan.

 

Noidan valintaa sitoo menneisyyteen yksinkertainen rituaali: kiinniotto torilla, köyttäminen ja vanhalla kielellä esitetty leikkimielinen tuomio. 

Se on puolihumoristinen muunnon Lieran tuomiosta ja sikäli ovela, että siitä ei voi närkästyä leimautumatta tosikoksi.

 Vuoden Noita 2020 julkistettiin 4.7. Pyynikkilässä. Koska kyseessä oli juhlavuosi, ja muutenkin poikkeukselliset olosuhteet, tuomio langetettiinkin tänä vuonna kahdelle noidalle! Noitasanomaa pääsevät kertomaan eteenpäin Maija Tastula ja Timo Ikkala.

Vuoden Noidat kautta aikojen

1984 Oiva Hernesniemi
1985 Simo Ylä-Kauttu
1986 Elma Urvikko
1987 Mauno Takala
1988 Eino Paananen
1989 Tuomas Vinha
1990 Leena Manninen
1991 Margareta Sarvana
1992 Yrjö Makkonen
1993 Aivi Gallen-Kallela Sirén
1994 Maissi Manninen
1995 Väinö Mäkelä
1996 Ari Tuominen
1997 Mikko Virkajärvi
1998 Tapani Uusiniitty
1999 Kalervo Kauppinen
2000 Seppo Juusonen
2001 Salme Lehtonen
2002 Mauno Kauppinen
2003 Antonia Hackman
2004 Pauli Burman
2005 Martti Nieminen
2006 Allan Arponen
2007 Niilo Itänen
2008 Pekka Kuisma
2009 Veikko Önkki
2010 Seppo Ilmarinen
2011 Anneli Töyssy
2012 Aimo Rantala
2013 Hannu Niemi
2014 Harri Tastula
2015 Marcus Hackman
2016 Pirkko Leimu
2017 Hanna Saarinen
2018 Jouni Neste
2019 Heidi Köngäs
2020 Maija Tastula ja Timo Ikkala

 

VuodeN 2020 NOITIEN TUOMIOT

MAIJA TASTULA

Annettu se neljäs päivä heinäkuuta armon vuonna kakstuhatta nollasataa ja kakskymmentä.

Emme voi muuta nähdä ja huomata kuin että tämä henkilö on todellinen ja ilmeinen noita.

Kirotulla seudulla hänen sukunsa eläneen tiettään, koskapa Meidän Herramme noitana poltetun Antti Lieroisen tuhkan sinne laskeentua salli. Siellä hänen äitensä kukkeimmat neitovuotensa hiessä otsin maatöissä raataan joutui, koskapa talon miehet samaan aikaan joukkotappelussa naapurivaltiota vastaan aikaansa vietti.

Tollasen työjuhdan kuka tahansa naimaikänen isäntämies vaimokseen ottanut oisi, vaan hänpä omaa säätyynsä ylemmäksi päästä tahtoi. Tästäpä syystä hän askarvaimon kunnialliselle uralle piu paut anto ja opettajaseminaariin läksi. Moinen ylpeyden syntiin lankeemus kuiteskin Meidän Herramme kostoon vääjäämättömästi johti.

Niinpä hän koko aikusen ikänsä kotokuntansa elättinä oleen joutui ja opettajantointa hoitaissansa majapaikkaansa koululta toiselle siirtään. Kun hän vielä vihtorikseen metsäteknikon saipi ja sitä myötä karttuvan lapsikatraan vaivakseen, oli siinä rangastusta yhdelle ihmiselle enemmän kuin kyllin.

Levottomaan kiertolaiselämään tämän syytteessä olevan syntisäkin muun perheen tavoin alistua täytyi. Opettajan lapsena hän toki muitten kakaroita helpommalla päästä taisi, olletikin kun vanhemmat häntä pienestä pitäin vapaana taiteilijana ja musikaalisena lapsinerona lelli. Jo alle kouluikäsenä hän pianolla toista ääntä soitti ja toisella äänellä lauloi.

Tollasta lapsitähtee vanhemmat mieluusti esitellä haluu, mikä tietysti ajanoloon törkeeseen hyväksikäyttöön johtaa. Niinpä hänkin kaikissa koulunjuhlissa esiintyyn joutui. Hänen äitensä lukuisain kyläkuorojen johtajana toimi ja myös hänet kuoroharjotuksiin ja konsertteihin mukanaan raahas. Jopa sellasen paikallisen huippugurun kunika Sirkka Koskenalan soitto-opetuksesta hän nauttia saipi.

Vanhempain tuki ja kannustus musiikin pariin ja muihin hyviin harrastuksiin ei yksistään riitä, jos lapsella taipumusta pahankurisuuteen jo luontojaan ompi. Kotokyläänsä juurtunut junttikin kaikenlaista jäynää ja jekkua tekemään oppii, saati sitten sellanen tytönheitukka, joka herkässä iässä kylästä kylään kiertää ja joka paikasta sille ominaiset kommervenkit, metkut ja pahanteon niksit itseensä imee.

Kullanmurustansa hyvää uskovilta vanhemmilta tuo kaikki huomaamatta jäipi ja he pahaa aavistamatta hänet kotopitäjänsä oppikouluun laittoi. Tämä taasen hänet pysyvästi paheen poluille ja synnin laveelle tielle vääjäämättä johti.

Ruoveden Yhteiskoulua näät ilmettynä Tylypahkana tahika ötkyläisten hallinnoimana Magia-akatemiana ilman epäilyittä pitää voidaan. Lukion rehtorina nimittäin Ruoveden noidan Antti Lieroisen elämäkerran kirjottaja ja Lieran polttojuhla-idean isä Oiva Hernesniemi hämähäkkinä hääri. Lisäksi opettajista sankka joukko muitakin sellasia vanhan kehnon kätyreitä löytyi, jotka Noitakäräjistä perinteistä pitäjänjuhlaa värkkäämään ryhtyi.

Lapselle paapominen ynnä vuolaat kehut sekä hiihdosta kilpailupalkintoina saadut appelsiinit hulppeesti riittää. Vaan neitoiässä hän satuprinssistänsä uneksiin alkaa ja kotootansa suureen maailmaan hurvitteleen mielii. Hänen osaltansa se siihen johti, että hän reippaan jäminkipohjalaisen urheilijanuorukaisen bongas ja tämän kanssa kotia leikkimään ryhtyi.

Piruuttaan paholainen suojatiltaan tällaset syrjähypyt sallii ja sivusta seuraa, miten Meidän Herramme hetken hurmiot arjen aherruksella maksattaa. Lapsiperheen jokapäiväsen elämän rasitusten keskellä hän myös valitulleen kuiskutteleen alkoi, että muurahaisen sijasta heinäsirkka tämän nimikkoeläin olla voisi.

Hunajaisin puhein hän tämän luuleen sai, että samaan tapaan kuin lapsena hän yhäti musisoinnillaan ihmiset hurmaamaan pystyy, että ne hänen laulamistaan suorastaan janoo ja alati kaikkialla sitä kuulla tahtoo. Niinpä hän Kirkkokuorosta. Angel-kuorosta ja Kosketus-kuorosta lähtein kaikkiin mahdollisiin laulukööreihin paholaisen neuvoin itsensä änki. Lukematoin on myös se kvartettein määrä, joissa hän ääntänsä käyttää, tahi niiden esitysten luku, joissa hän kaksistaan esmes nykysen miehensä kanssa suutansa aukoo. Jopa yksinänsä soolona hän laulaa julkee.

Eittämättä laulunääni Luojan lahja ompi. Hengellisiin tarkotuksiinkin hän sitä, Herran kiitos, toisinaan käyttää saattaa, koskapa kaikki virsikirjan virret kannesta kanteen ulkoo veisata osaa. Vaan useestipa halu maallisiin lauluihin hänen mielensä valtaa ja silloinpa hekumalliset iskelmät ynnä muut riettaat rekilaulut hurskaan kirkkokansan kauhistukseksi ilmoille kaikaa.

Jumala loi alkujansa ihmisen omaksi kuvakseen ja muitten kuvain ja kuvatusten tekemisen jyrkästi kielti. Tämän hempukan kuiteskin tiedetään roolileikkeihin jo tytönnassikkana koukussa olleen, koskapa keltasista vohvelipyyhkeistä itselleen pitkän peruukin teki. Aikusena halu omaa olemusta muiksi hahmoiksi muuttaa entisestänsä kiihtynyt ompi.

Elon ja Kallion laskuoppein mukaan hänen kesäteatterissa kahdessa tusinassa eri näytöskappaleessa muitten nimissä esiintyneen tiettään. Parhaiten niistä kai maitomies Tevjen puolison Golden, Myrskyluodon vanhan Maijan ja Niskavuoren Hetan imitointi ihmismieliin jäänyt ompi.

Lisäksi lukusissa sisänäytelmissä, kabaree-esityksissä ynnä sketseissä hän naamaansa muitten tamineissa väännellyt ompi. Harakkalassa hän yhdellä kertaa eläinsuojelulakia törkeesti rikkoi, koska Musti-koirana kipeejalkasena näyttämöllä oli. Toisella kertaa taasen hän kansallista hiihtäjäikonilegendaa Marja-Liisa Kirvesniemee sydäntä raastavasti pilkata julkes. Muitakin räikeitä esimerkkejä hänen näyttämökekkuloinnistaan esittää voidaan.

Jos tää ryökäle pelkästänsä parrasvaloissa keksityissä teatterirooleissa sivupersooniaan esitellyt oisi, hän ehkäpä jalkapuulla ja kujanjuoksulla näistä rötöksistä selvitä saattais. Vielä pahempata kuiteskin useitten todistajain kertomana ilmennyt ompi. Hänen näät todellisessa elämässä ainaskin grillimyyjänä, talonmiehenä, kauppa-apulaisena, artesaaniopiskelijana ja ikkunatehtaan työntekijänä esiintyneen tiettään.

Uraputki Meidän Luojamme keksintö on, kun taas tollanen monitaituruus itsestänsä peijakkaasta alkunsa saapi. Eikä ees tuossa vielä kylliksi liene. Myös käsistään hänet osaavaksi tiettään ja kaikenlaista kampetta kastemekoista mummopeitteisiin hän valmistaan pystyy. Jopa ruuanlaittokin häneltä kätevästi käypi. Niinpä aitoo saaristolaisleipääkin hän tänään täällä kaupannut ompi, vaikka luultavasti merisairaaksi jo Koukkulammen rantoja soutuveneellä kierrellen tulla saattais.

Salailun syntiinkin hän useesti hairahtanut on, koskapa nimee vaihtain on yrittänyt jälkiään peittää. Ylioppilastodistuksen hän Salmelan nimellä saipi. Sen jälkeen hänen Mikkosta liikanimenään käyttäneen tiettään ja nykysin hän allekirjoitukseksi papereihin Tastulan merkkaa. Myös Asunnan sukuun kuuluvansa hän useesti mainita muistaa.

Kaiken tämän perusteella Maija Matintytär Tastula Ruoveden Noidaksi tänä vuonna nimetä voidaan. Nimitys astuu voimaan tällä paikalla ja heti sen jälkeen, kun tämä noitaoikeuden istunto on loppuunsaatettu.

Viekää tuomittu sivuun odottaan nimitysseremonioita ja tuokaa seuraava syytetty kuulemaan tuomiotaan.

TIMO IKKALA

Annettu se neljäs päivä heinäkuuta armon vuonna kakstuhatta nollasataa ja kakskymmentä.

Emme voi muuta nähdä ja huomata kuin että tämä henkilö on todellinen ja ilmeinen noita.

Hänen luontaisen laiskuutensa takii tämä kuiteskin vuosikymmeniksi huomaamatta jäipi. Hänet nimittäin melkoseksi kotokissaksi tiettään. Kotootansa hän kölvivuosinaan vain oman kylän kansakouluun lähtemään suostu ja jumputti sillonkin, että lannanlevitys takavainiolla kesken jäipi. Mummon kanssa kirkkoon hän sentään suostu lähteen. Hän nääs kristityitten vaeltaman kaidan tien seurakunnan luottamustoimiin lopulta johtavan tiesi.

Kansalaiskoulussa Vasulla hän sellasen kammon ulkomaailmaa kohtaan sai, että vain kolmasti sen jälkeen hänen tiedetään kototanteriltaan pitemmäksi aikaa pois menneen. Sekä Oriveden Opiston että Ahlmanin maamieskoulun oppilasluettelosta hänen nimensä löytyy. Lisäksi hänen pakollinen pesti sotaväkeen ottaa täytyi, koskapa hän kunniavartioon sankarihaudoille suurina isänmaallisina juhlapäivinä päästä mieli. Asepalveluun häntä ajoi myös hinku järjestää metsäkirkkoja veteraaneille ja muille isänmaallisille uroksille, jotta talvisodan päättyminen ei unhotuksiin jäisi.

Lopullisen niitin laiskanmaineeseensa tämä kotikolli hankki, kun tulevan puolisonkin piti tulla tuukinpaikkaa ihan hänen omasta kototalostaan katsoon ennen kuin hän laivansa avioliiton satamaan onnellisesti ankkuroimaan pääsi.

Hänen kotoväkensä monen sukupolven ajalta uuraiksi talonpoikaisraatajiksi tiettään, jotenka moisen laiskimuksen harhaoppinsa muualta ammentaa täytynyt ompi. Hänen kotokylänsä siihen kosolti virikkeitä tarjota taisi, koskapa se Luojan hylkimä takapajula ja prutkanperä on. Sen reunamilla taas jylhät erämaat metsänpeittoineen maahisille, menninkäisille ja muille luonnonhengille ylenpalttisesti elintilaa antaa. Sielläpä myös houkutuksille altis mieli pirun kuiskeet kutsuhuutoina kuulee.

Tällasella paheellisella seudulla hankituin eväin tämä hyväkäs vääräksi profeetaksi omalla maallaan ryhtyi ja kylän väkee käsikassarakseen haaliin alkoi. Kylän kissanristiäisissä ja koirankekkereissä hän ahkerasti teki itseensä tykö ja auliisti talkooapuunsa lupas. Tällä keinoin hän kylän tärkeitten poppoitten luottamustoimiin päällepäsmäriksi itsensä keplotteleen pystyi. Näin myös maamiesseuran ja nuorisoseuran puheenjohtajuus hänen näppeihinsä päätyi ja kyläyhdistyksessäkin hän pännämiehenä puuhannut ja puliveivannut ompi.

Tällanen johtoasema hänelle lokoset olot antoi, koskapa pelkästänsä muita komentain, rintaa röyhistäin ja puheita pitäin itsellensä mainetta kerätä saattoi. Täten myös rutkasti luppoaikaa kertyi. Oikeestansa ainoo hankala asia oli päättää, minkä lehmän navetastansa millonkin otti, kun tuli aika Kyöpeliin lentää pirulta uusia ohjeita saamaan. Myös se, minkä kravatin Pihlajalahden Sonniyhdistyksen kokoukseen lähteissä kaulaansa laittoi, useesti päänvaivaa tuotti.

Kylän perinteikäs sonniyhdistys oli näätsen se vallanlinnake, jonka hän oman asemansa pönkäpuuksi valjastaa keksi. Siitä tuli sellanen alfaurosten sovinistiloosi, jonka jäsenyyttä kaikenlaisten härkä-tuomoin ja vaimoväen turha kärttää oli. Sitä vaston sen riveihin kelpuutettiin säveltäjiä, musikantteja ja soittoniekkoja ynnä muita suvisten rantojen kaupunkilaishamppareita, joille ensin etsittiin meseet huvilatontit ja sitten luvattiin vielä mökkitalkkarin palvelut kaupan päälle.

Näitten itsensä ei tarvinnut kuin muutama kerta siipeilijöittensä kanssa näpelöidä soittopelejään tahika laulaa luikauttaa nuorisoseurantalon kesäjuhlissa, konserteissa ja tansseissa ynnä muissa sellasissa maallisissa kekkereissä, joita hurskas kirkkokansa ylenkatsoo ja inhoo. Muun aikansa nää linkolat ja juutilaiset hyttysiä metsästäin ja joutilaina lorvein viettää saipi.

Kesäasukki-starojen mainetta härskisti hyödyntäin ja kyläläisiä orjatyövoimana käyttäin hän itseensä isommin rasittamatta Pihlajalahden esimerkkikyläksi taikoon pysty. Pienen syrjäkylän napamiehen rooliin hän ei ajan oloon kuiteskaan tyytyä voinut, vaan isommille apajille mielensä paloi.

Ylpeyden syntiin hän ei kuiteskaan päätä pahkaa lankeemaan käynyt. Ilman etsimättä sellanen puolue löytyi, joka tällaselle ketkulle johtokuntapaikan auliisti anto ja lopulta pariksikymmeneksi vuodeksi puheenjohtajakseenkin otti. Puolueen tarjoomista lautakuntapaikoista maaseutulautakunnan jäsenyys erityisesti mieleen oli, koskapa se tälle sontasaappaiselle landepaukulle sellasta meriittiä antoi, että hän sen avulla maanmittaustoimitusten uskotuksi mieheksi pääsi.

Todellisen karvansa tämä paholaisen syöttiläs vasta siinä vaiheessa näytti, kun hän tosissaan vanhan emäpitäjän poliittista valtaa itselleen kähmimään alkoi. Ensitöikseen hän karjansa osin naapurin laitumelle ja osin korkeelaitaseen laittoi ja pojallensa sukupolvenvaihdoksen myötä kototilansa isännyyden ja vastuun peltotöistä jätti.

Sivukammarin sänkyyn laakereilleen lepään hän ei kuiteskaan aikonut jäädä, vaan eellensä metsätöissä uurastamista jatkavansa kertoi. Tämä tieteskin pelkkää silmänlumetta ja

veruketta oli. Näin hän nimittäin päivätolkuin yhteydessä metsänhenkiin ja muihin sen kaltasiin pääpirun viestintäkonsultteihin olla saattoi ja heiltä ylenemispyrkimyksiinsä opastusta saada.

Näin tie vallan huipulle aukeen lähti. Jo muutaman vuoden päästä hän kunnanvaltuuston puheenjohtajana nuijaa paukutella saattoi ja sen jälkeen kunnanhallituksen puheenjohtajana toisen nelivuotiskauden jöötä pitää.

Kateellisten puolueveljein juonet ja pakanaäänestäjäin junttaus kuiteskin siihen johti, että hän maalliset huipputoimet jättään joutui.

Vallankammareissa hän silti jatkossakin käyskellä mieli. Niinpä hän kristikansaa mielisteleen ryhtyi ja seurakuntavaalein äänikuninkaana kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi nousi. Vaalikauden ajan hän oikeeta uskovaista näytteleen pystyi, vaan sittenpä totuus valkeneen pääsi.

Hengellisen vallan satraapit eivät ilman taistelutta asemastaan luovu, vaan tämäpä luopio suosiolla kirkkovaltuuston varapuheenjohtajaksi siirtyi ja jopa toista sukupuolta olevan henkilön sijaansa päästi. Jokanen meistä jo rippikoulussa luteruksen oppeja tankannut muistaa, että naisen seurakunnassa vaieta pitää, jotenka sen taatusti hänenkin tiedossaan olla täytyi.

Tollanen feminismi ei kirkon oppein kanssa yksiin käy, jotenka se viimesenä pisarana hänen veljeilystänsä sielunvihollisen kanssa osotukseksi kelpaa. Taipumuksesta noituuteen taas hänen ennustustaitonsa todisteena viittaa. Hän näät jo vuosikausia etukäteen viime kevään koronaepidemian ennustaan pystyi ja sen varalta yli seitsenkymppisten äänitorveksi hyvissä ajoin itsensä juoni, kun kunnan vanhusneuvoston ja sotaveteraanein puheenjohtajain paikat omikseen kahmi.

Kaiken tämän perusteella Timo Erkinpoika Ikkala Ruoveden Noidaksi tänä vuonna nimetä voidaan. 
Nimitys astuu voimaan tällä paikalla ja heti.

Ja sieltä naamakirjastahan löydät meidät klikkaamalla tuosta!