Noitakäräjät

Vuoden noita

"Emme voi muuta nähdä
ja huomata kuin että tämä henkilö on todellinen
ja ilmeinen noita.."

Vuoden Noita on valittu jo vuodesta 1984 alkaen. 
Noidan valinnassa ratkaisevia perusteita ovat olleet kulttuuritoiminnassa ja kotiseututyössä
hankitut ansiot.
Tärkeää on myös ollut, että kannukset
on hankittu vapaaehtoistyössä
 ja oman ammatin ulkopuolella talkoillen.

Vuonna 2017 sääntöjä noitaehdokkaiden osalta hieman väljennettiin ottamalla huomioon muukin Ruoveden hyväksi tehty aherrus, ja yleisö pääsi valitsemaan ehdokkaan kolmen noitakandidaatin joukosta.

Vuoden Noita 2017 Hanna Saarinen
Vuoden Noita 2018 Jouni Neste

Vuonna 2019 palattiin taas valinnassa vanhaan käytäntöön; noidan valitsee joko Noitakäräjien johtokunta tai sen nimeämä raati. 
Ehdotuksia Vuoden Noidaksi saa toki tehdä kuka vaan.

Noidan valintaa sitoo menneisyyteen yksinkertainen rituaali: kiinniotto torilla, köyttäminen ja vanhalla
kielellä esitetty leikkimielinen tuomio. Se on puolihumoristinen muunnon Lieran tuomiosta ja sikäli ovela, että siitä ei voi närkästyä leimautumatta tosikoksi.

Vuoden Noidat kautta aikojen

1984 Oiva Hernesniemi
1985 
Simo Ylä-Kauttu
1986 Elma Urvikko
1987 Mauno Takala
1988 Eino Paananen
1989 Tuomas Vinha
1990 Leena Manninen
1991 Margareta Sarvana
1992 Yrjö Makkonen
1993 Aivi Gallen-Kallela-Sirén
1994 Maissi Manninen
1995 Väinö Mäkelä
1996 Ari Tuominen
1997 Mikko Virkajärvi
1998 Tapani Uusiniitty
1999 Kalervo Kauppinen
2000 Seppo Juusonen
2001 Salme Lehtone
2002 Mauno Kauppinen
2003 Antonia Hackman
2004 Pauli Burman
2005 Martti Nieminen
2006 Allan Arponen
2007 Niilo Itänen
2008 Pekka Kuisma
2009 Veikko Önkki
2010 Seppo Ilmarinen
2011 Anneli Töyssy
2012 Aimo Rantala
2013 Hannu Niemi
2014 Harri Tastula
2015 Marcus Hackman
2016 Pirkko Leimu
2017 Hanna Saarinen
2018 Jouni Neste
2019 Heidi Köngäs

Ruoveden Noidan tuomio 2019

Annettu se kuudes päivä heinäkuuta armon vuonna kakstuhatta ja yhdeksäntoista.

Emme voi muuta nähdä ja huomata kuin että tämä henkilö on todellinen ja ilmeinen noita. Myös hänen liitostansa paholaisen kanssa selkeetä näyttöö 
kosolti löytyy. Vaihdokkaaksi hänet ilman epäilyttä niin ikään todeta voidaan. Hän näät Tukholmassa äitinsä sisaren tyttärenä syntyi. 

Hänen papinkirjastansa sekin selvii, että hän jo ihan pienenä paitaressuna pirulle pikkulillinsä antoi ja tämän korvaansa kuiskutella salli. Siitäpä syystä hän taaperoikäsestä asti Meidän Herramme aikaansaannoksia syvästi halveeranut ja inhonnut ompi. 

Niinpä hänen lapsuuden ja nuoruuden kotitanhuitaan 
ainoostansa sellasista 
pikkukaupungeista löytyy, joissa isot tehtaat Jumalan luomaa luontoo estotta 
turmeleen pääsi ja saasteillaan ympäristönsä  hiilinieluja täytti. Mäntän, Oxelösundin ja Raahen menneisyys tästä karuu tarinaansa kertoo. 

Kotitalouden ohella historian ja uskonnon hänen lempiaineitaan koulussa olleen tiettään. Aikaisempain
 sukupolvein uhrautuvaa työtä ja kristillistä kilvottelua tämä hyväkäs ei silti kiittään käynyt. Suurmiesten urotekoin ja tärkeitten vuosilukuin 
pänttäämisen sijasta hän historian roskatynnyreitä
jo teini-ikäsenä penkomaan ryhty. Vietnamin sota, imperialismi ja kehitysmaiden riisto häneltä tylyn tuomion saipi.
Vastaavasti taas taksvärkin 
teko Chilen ja Mosambikin hyväksi hälle maittoi. 

Vapautta, sisaruutta ja
 tasa-arvoo hän hurjina nuoruusvuosinaan äänekkäästi vaatinut ompi. Kaupallisuutta, syrjintää ja vähempiosasten
 hyväksikäyttöö vastaan hän niin ikään ponnella räksyttää jaksoi.  Vähemminkin meriitein paholainen suojatyöpaikan omillensa järjestänyt ompi. Siinä mielessä reteet puheet siis tulosta tuotti ja valtiotieteen opiskelija
Helsingin Sanomain toimittajakouluun siirtyi ja sitä kautta
Hesarin toimittajaksi päätyi. 

Toimittajan työ kuiteskin jopa Hesarissa ja sen kuukausiliitteessä niin työlästä ja työllistävää on, että sen ääreltä noituuden ja pahuuden poluille vain harvoin ehtii. Niinpä vanha kehno hänet Yleisradion ammattioppilaitokseen juoni. Jatkossa hän vielä televisioalan opintoja Lontooseen suorittaan pääsi. Näillä keinoin hän lokosan
 loppusijotuspaikan 
TeeVee Ykkösen ohjaajajana, tuottajana ja käsikirjoittajana saipi.  

Laiskuudesta häntä ei työssään kukaan morkkaan pääse, koskapa hän niin lukusasti sarjanäytelmiä ja TeeVee-elokuvia vuosien saatossa ohjannut ompi, ettei sellaseen kukaan ihminen ilman pirun avutta pystyä saata, paitsi tietenkin, jos ylityölakii törkeesti rikkoo. Tällasta taasen verorahoin
 pyöritetty Yleisradio ei sallia voi. 

Sitäkin enempi rikinhaju hänen askartensa ympärillä leijuu, koskapa tuo pesti hänelle niin rutkasti luppoaikaa jättää, että hän leipätyönsä ohessa särpimikseen myös kirjoja rustaamaan ehtii. Tähän mennessä niitä peräti kymmenkunta kertynyt ompi, jos lastenkirjat
mukaan räknää. 
Omain ooppusten 
väsääminen ei hälle kuiteskaan pelkästään riitä, vaan hän himokkaasti muittenkin teoksia syynää ja niistä lukunautintoo hankkii. Kunnon kristitylle kuitenkin piisaa, että hän Bibliaa ja Laestadiuksen postillaa 
kohtalaisen sujuvasti tavaamaan pystyy. 

Muitakin rientoja, jotka hän harrastuksikseen kertoo, Luoja surusilmin katsoo. Niistäjooga vääräuskosten
rituaaleihin pohjaa.
Tanssi taas useesti ajatukset lihallisiin houkutuksiin viepi ja jopa suoranaiseen riettauteen johtaa. Ulkoileminen puolestansa oiva keino siihen on, että omia mielihalujaan naapurein näkemättä toteuttaan pääsee. 

Vielä pahempata syntii
 puutarhanhoito ompi, koskapa se halusta Luojan töitten mestarointiin kertoo. Mitään sellasta, jota Jumalan kolmantena
luomispäivänä maan päälle alkuperäiskasveina istuttaneen tiettään, ei kenenkään rikkaruohoina repimän pidä. Saati sitten kasvattaa sellaisii puskii ja perennoja, jotka alkuperästen kasvein geenimanipulaatioiksi tiettään. 

Tollanen Sodoman, Gomorran ja Baabelin meininki isossa maailmassa yleistä ompi. Säädyllinen ja sivee Ruoveden rahvas sitä kuiteskin kauhulla katsoo, saatikka että hänen kaltasensa
synnintekijän omaan
armaan kotopitäjänsä rakkaille rannoille saapuvan soisi. 

Ensteks alkuun hän muka työnsä takii jotain evakkonäytelmää tänne ohjaamaan saapu. Pian kuiteskin aina luotettavat juoruämmät uumoilla tiesi, että hän täällä jo kesäsiä 
rokulipäiviään vietti. Ja eipä aikaakaan, kun hänen Väärinmajasta tontin ostaneen kuultiin ja kohtapa sieltä kantautuva vasaranpauke talviasuttavan kesämökin rakennustöitten alkamisesta kerto. 

Kesävieraan statuksella eri puolilla Ruovettä niin lukusa määrä kulttuuripersoonia ja taiteentekijöitä loisii, että kuntalaisten perusturvallisuuden järkkymättä vielä yksi ylimääränenkin näiden kummajaisten kiintiöön huoletta lisätä voidaan. Olletikin, jos hän syrjäsessä kolkassa majaansa pitää ja siellä hissukseen pahojaan tekemättä aikaansa viettää. 

Tämä röyhkimys kuiteskin
sukujuuriaan kaiveleen
ryhty ja ihan kirjaan präntätä ilkes, että hän aitoo ruoveteläistä syntyperää ompi. Myös kerätty todistusaineisto tuon väitteen todeksi näyttää. Äitilinjaa seuraten hänen perimänsä syvälle pitäjän menneisyyteen yltää. Senkin se eittämättä toteen näyttää, että hänen
geeneissään taipumus noituuteen jyllää. Täten hänen paheellisesta elämästänsä ja suvun hämärästä menneisyydestä 
myötähäpee
 myös hurskaitten ja nuhteettomain 
pitäjäläisten ylle lankee. 
Vielä hirveempätä saatiin tuta, kun hän sukunsa varhasempia 
vaiheita kirjallisista lähteistä penkoon alko. Kunnan pölysiä arkistoja kolutessaan hän näät vaivaisruotujen pöytäkirjat löyti. Niitä nuuskeissaan hän tietään tuli, jotta hänen äidinäitinsä alle kymmenvuotiaana huutolaislapseksi myytiin. Moinen tieto mummokuumeen hänessä puhkeemaan saipi ja hän kirjaa mummostansa rustaamaan ryhtyi. 

Omain esivanhempain ja oman suvun alennustilasta tietosuojalaki ei ihmistä kertomasta estä. Sen köyhyydestä ja kurjuudesta ruikuttaminen siis
hänellekin sallia täytyy. Enempi rikollista on koko
Ylä-Väärin kylän maine kyseenalaseksi saattaa. Olletikin kun se vahvoja epäilyjä siitä nostaa, että alempain 
yhteiskuntaluokkain asema ei muissakaan Ruoveden kolkissa hääppönen ollut liene. Myös parempiosasten moraalista ja näitten sosiaalisen omantunnon vajeesta kirja karuu 
kieltänsä kertoo. 
Lisäksi hän pyhän kirjan kanonisoituja oppeja
 omassa
opuksessaan arvostella julkee.

Ainoon oikeen totuuden sisällissodasta Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla kiistatta kertoo. Sen selkee kahtiajako
 punasiin ja valkosiin ei hälle kuiteskaan
 kelpaa, vaan hän kolmannenkin osapuolen sodassa olleen väittää.
Hänen mukaansa nämä rintamalinjain väliin jääneet ressukat perhekuntineen sodan kauhut ja hävinneitten kohtalot kokemaan joutui, vaikka he muka rauhassa omissa oloissaan
mieluiten eläneet oisi. 

Laitimmaisen temppunsa tämän julkimuksen tehneen tiettään, kun hän kirjansa pohjalta naisasiaa ja rauhan sanaa saarnaavan naisen monologin laati ja sen esityksen Ittipäällä ohjas. Työväentalon tilava katsamo kerta kerran jälkeen ääriään myöten täyttyi, kunneka tämä yltiöpää monologinsa esittäjäin kanssa kiertueelle läksi ja Suomee ristiin
rastiin aina pääkaupunkiseutuu 
myöten samoomaan ryhtyi. 

Sama hurmoshenki, joka Ittipäällä yleisön valtaansa otti, myös muissa esiintymispaikoissa kansan liikutuksiin saattaa. 
Tällanen kansanvillitsijä, joka Ruoveden ankeista oloista
ja mustasta menneisyydestä paholaisen evankeljumii sille otolliseen maaperään kylvää noitasyyttein pikasesti 
pysäyttää pitää ja
tuomiolle saada.    
        
Viimesenä oljenkortena tämän juuttaan syntisäkkiin hänen karmee nimensä lisätä täytyy. Se näät ”reetä” ja ”keetä” sisällänsä pitää, jotenka tuomarin sitä vaikee lausuu ompi. Ylimäärästä tuskaa sukunimen taivutus vielä tuottaa. Silti hän ei tuomiotaan pakeneen pääse.

Niinpä Ruoveden noitakäräjäoikeus tämän Heidi Köngäksen eli Könkkään tahika Könkään Ruoveden Noidaksi kakstuhatta ja yhdeksäntoista julistaa päättää.
Nimitys astuu voimaan tällä paikalla ja nyt heti. 


Tykkää meistä Facebookissa!